perjantai 10. kesäkuuta 2011

Uusia retkiä

Lapissa kokemamme pettymys ei lannista erämiehenpoikasten kalastusintoa, vaan suunnittelemme jo uusia retkiä yksin ja yhdessä sekä etelään että pohjoiseen.

Tulemme vielä palaamaan Sonkamuotkan mökille jonakin kesänä, mutta tuolloin myöhempänä ajankohtana kalastussesongin aikaan.

Teknisiä tietoja matkasta:

Matka: 2285 km
Keskinopeus: 80 km / h
Keskikulutus: 6,9 l / 100 km
Budjetti: 800 €
Kalasaalis: 9 purotaimenta, Santaskylä Kankaanpää + 1 ahven ja 1 hauki, Muotkajärvi Enontekiö

Päivitämme tälle sivustolle tulevia retkiä ja kokemuksia, joten kannattaa aika-ajoin käydä blogiamme lukemassa.

Näihin tunnelmiin...

Torstai

Pitkän ajomatkan jälkeen saavumme Kankaanpään Santaskylään noin klo 7 ja otamme esiin kalastustarvikkeet.

Heti ensimmäisillä heitoilla saamme kalan nappaamaan ja noin tunnin aikana olemme saaneet saalista 9 purotaimenen verran. Tästä voimme päätellä, että erämiehenpoikasten taidoissa ei olekaan puutteita, vaan kyse oli todellakin Lapissa kalan noususta.

Santakylästä suuntaamme kotiin lepäämään ja jatkamme viimeiset lomapäivät tutuilla vesillä kalastaen.

Keskiviikko

Suunnittelun ja saunan lomassa kävimme tiistai-illan aikana vielä kokeilemassa kalastusta paikallisten neuvojen mukaan mökkimme rannassa sijaitsevassa lohikoskessa. Kalastus tapahtui koskessa moottoriveneellä perhoa vetäen.

Aamiaisen ja hieman huteran olon jälkeen lähdemme tiedustelemaan uusia kalapaikkoja jo tutuksi tulleesta matkamyymälästä, jossa nautimme jälleen ilmaiset munkkikahvit. Vuokraisäntämme Jukka Alatalo tarjoutuu neuvomaan meille vielä yhden paikan, johon hän käy laskemassa meille moottoriveneen.

Tästä riemastuneena lähdemme kokeilemaan seuraavaa koskea, jossa joudumme jälleen pettymään. Kalaa ei siis ole tarjolla täälläkään.

Kalastuksen ohessa taloudelliset tappiot ovat nousseet siihen luokkaan, että joudumme toteamaan reissun tulleen tiensä päähän täällä. Kala ei ole vielä noussut näin ylös.

Viimeisen koskikalastuksen jälkeen palaamme mökille, kasaamme tavarat ja suuntaamme viimeiselle munkkikahville. Jätämme hyvästit kaupanpitäjällä ja kiitämme kaikesta hyvästä palvelusta, jolloin saamme vielä jäähyväishalit.

Järjestelyt lomamme onnistumiseksi olivat tehty todellakin meitä ajatellen ja tuntuu haikealta jättää reissu kesken. Noin klo 19 lähdemme liikkeelle kohti etelää eli pari päivää suunniteltua aikaisemmin. Tulemme kalastamaan paluumatkalla.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kalakaverimme Aslak


Tiistai

Lähdemme aamulla kauan odotetulle kalaretkellä erämaahan ja käymme vielä nopeasti ilmaisilla munkkikahveilla. Munkin syönnin ohessa saamme muutamia vinkkejä kalapaikoista.

Näiden ja kartan turvin lähdemme kohti suurta kalastusvaellusta.



Yli 240 kilometrin ajon, muutamien kilometrien patikoinnin ja useiden vesistöjen (purot, joet, järvet) jälkeen toteamme kaikkien paikkojen olevan tulvassa ja kalasaalis on nolla. Muonio-Tornionjoen vesi on tulvassa yli 2 metriä ja muita kalastajia ei ole missään. Paikalliset kertovat varsinaisen sesongin alkavan ensi viikolla.

Kalastajia on havaittu tähän mennessä vasta Pellon korkeudella, johon täältä on matkaa yli 150 kilometriä. Matkamme varsinainen tarkoitus veti vesiperän ja joudumme palamaan mökille suunnittelemaan uusia vaihtoehtoja.

Hetassa toteamme nyt itsekin, että onko meillä tarpeeksi kossua? Huomaamme kossun olevan vähissä pettymyksen tunteeseen nähden, joten suuntaamme mökille Hetan Alkon kautta. Matkaamme tarttuu 2 x 0,5 l kossupullo, joita tulemme nauttimaan saunan lämmössä.

Maanantai

Olemme perillä Sonkamuotkassa noin klo 7. Jäämme matkamuistomyymälä Arctic Knife:n eteen lepäämään ja odottamaan vuokraisäntämme saapumista.

Aivan ensimmäiseksi meiltä kysytään: "Onko teillä tarpeeksi kossua?" Hieman kysymyksestä hämmentyneinä vastaamme: "Joo"

Meille tarjotaan avaimen luovutuksen yhteydessä munkkikahvit, jotka muutoin maksaisivat huimat 0,50 €. =) Kahvittelun jälkeen vuokraisäntämme lähtee esittelemään mökkiä ja sen lähiympäristöä. Pienen tutkiskelun jälkeen jäämme lepäämään pitkän matkan uuvuttamina noin klo 9.

Heräämme kolmen aikaan iltapäivällä, teemme ruokaa, suunnittelemme erämaavaellusta ja lämmitämme saunan. Saunan jälkeen piipahdimme vielä matkamuistomyymälässä selvittämässä mm. lupa-asioita. "Iltapalaksi" meille tarjotaan jälleen munkkikahvit.

Illan päätteeksi käymme kokeilemassa mökin rannasta käsin lohikoskessa muutamia perhoja ja vieheitä.

...zzzzzz...

Matkan varrelta, miltei perillä



sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Pysähdyksiä eli taukoja

Ensimmäinen pysähdys kohdistui Orituvalle pienelle varustetäydennykselle, johon lukeutui mm. paristoja, ruokaa yms.



Seuraavaksi poikkesimme pissalle Viitasaaren ABC:lle, luonnollisesti. Heijaa S-ryhmä... :D



Maisemat ja puitteet olivat hulppeat, kuten kuvasta näkyy. Tosin tässä vaiheessa emme olleet vielä saavuttaneet toivottua lomatunnelmaa eli pakoa kaikesta!



Viitasaarella olimme joutua Seli-Baattiin.



Videomateriaalia Viitasaaresta.



Kolmas pysähdys tapahtui Vaskikelloille Pyhäsalmelle Artun ehdotuksesta. Mikalle tämä paikka ja kokemus oli täysin uusi. Ylimmässä kuvassa osa Vaskikelloista ja seuraavissa Erämiehenpoikaset.







Pysähdys, jossa päivitimme blogia ensimmäisen kerran reissun aikana tapahtui ABC Tupoksella.



Startti

Lapin matkamme alkoi Tampereelta noin klo 16.

Ensimmäiset tavarat pakattiin autoon jo Huittisissa ja loput eväistä kasattiin Tampereen kupeessa. Auto tuli kuin tulikin yllättävän täyteen ja lähdimme liikenteeseen vanteet notkuen.

Vaikka vastaavanlainen matka ei olekaan Erämiehenpoikasille se ensimmäinen, täytyi reissuun varautua ottaen huomioon muuttuvat olosuhteet.

Ensimmäisestä reissuvideosta näkee hieman suuntaa erilaisiin olosuhteisiin varautumisesta. Myöhemmin luvassa lisää yksittäisiä otoksia konkreettisista varusteista.

Varustemäärästä noin 70 % on kalastustarvikkeita; niitähän ei kalamiehellä tunnetusti ole koskaan liikaa... ;)