tiistai 24. toukokuuta 2011

Bloggaamaan

Lopulta toinenkin vaeltajista onnistui löytämään tiensä tänne päiväkirja-alueelle. Hyvin siis menee. :)

Poltteet lähtöön ovat jo suuret, vaikka aikaa reissun alkuun on vielä vajaat kaksi viikkoa. Allekirjoittaneen osalta on myös tehty muutamia varustehankintoja, joihin lukeutuvat makuupussi- ja alusta. Vanhastaan löytyy jo lukematon määrä kalastustarvikkeita erilaisiin olosuhteisiin, rinkka, kahluuhousut, -kengät ja -takki sekä erähenkistä mieltä. Valokuvashow näistä varusteista alkaa ensi viikolla eli silloin paljastuu välineistö, jolla matkaan lähdetään.

Kuten ensimmäisessä kappaleessa mainitaan, on tullut aika sanoista tekoihin. Pitkään keskusteluissamme vireillä ollut vaellusretki on nyt saamassa alkunsa. Yhdistämällä vuosien aikana kertyneet kokemuksemme eräretkeilystä ja kalastuksesta, tulemme saamaan varmuudella ikimuistoisia elämyksiä. Tällä alueella haluamme jakaa nämä elämykset muiden kanssa.

Jottei hyvin suunniteltu retki jäisi vaille ennen kokemattomia kalastuskokemuksia, olen henkilökohtaisesti asettanut itselleni tavoitteen raudun (etelässä nieriä) saamiseksi. http://www.luonnossa.net/Saaliskalat/Rautu/body_rautu.html

Tavoitteista tai niiden toteutumisesta huolimatta, edessä on henkeä salpaava reissu, joka vannoutuneelle Eräjormalle on yksi elämän kohokohdista ennen seuraavaa retkeä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti